Päivän tv-tarjonnassa on elokuva Lemmikkien salainen elämä (2016). Lemmikkien salainen elämä 2 (2019) nähdään sen jälkeen.
Terrieri Maxin elämässä on meneillään melkoisia mullistuksia. Hänen emäntänsä on mennyt naimisiin ja perheeseen kuuluu nyt myös taapero Lassi. Max huolehtii Lassin turvallisuudesta niin kovasti, että hänen hermonsa ovat aivan riekaleina.
Kun perhe lähtee retkelle maatilalle, kaupungin kasvatti Max ja hänen koirakaverinsa Duke tekevät ensi kertaa tuttavuutta erilaisten maaseudun ilmiöiden kanssa. Kohdattuaan koiria pilkkanaan pitäviä lehmiä, vihamielisiä kettuja ja kauhistuttavan kalkkunan Max on entistä enemmän tuskissaan. Onneksi tilan veteraanivahti Roosterilla on takataskussaan muutamia elämänviisauksia, joiden ansiosta Max onnistuu selättämään neuroosinsa ja löytämään rohkeutensa.
Ohjaajana Chris Renaud. Ääninäyttelijöinä Patton Oswalt, Kevin Hart, Harrison Ford ja Tiffany Haddish.
Episodin arvostelussa elokuva sai kolme tähteä:
”Onneksi kyseessä ei ole läpimätä elokuva. Se varmasti hauskuuttaa perheen pienempiä ja ainakin tätä koiranomistajaa se huvitti kaikessa paikkaansapitävyydessään. Erityisesti Gidget-karvapallon seikkailu kissojen seassa oli hulvatonta seurattavaa. Chloe-kissa kissanminttupöllyssä on hauska oivallus, mutta on harmi, ettei kisu saa oikein mitään muuta tekemistä. Myös Lumipallon yritykset vapauttaa vangittu sirkustiikeri ovat hellyyttäviä ja viihdyttäviä, mutta on epäselvää miksi perinteinen venäläinen koukkunokkainen pahis on pukeutunut noidaksi.”
Ensimmäinen osa on myös Netflixissä, Prime Videossa, Viaplayssa ja SkyShowtimessa. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- Lemmikkien salainen elämä – La 30.09.2023 klo 17.45, TV5
- Lemmikkien salainen elämä 2 – La 30.09.2023 klo 19.10, TV5
- Su 01.10.2023 klo 17.20, TV5
- La 07.10.2023 klo 17.20, TV5
Lue myös: Tietovisa: Tunnistatko lännenelokuvien klassikot kuvien perusteella? Testaa! – Episodi.fi