Alkuperäiset Breaking Bad -tähdet nähdään mukana spin-offin uudella kaudella

Moni on varmasti odottanut tätä jälleennäkemistä.

11.4.2022 20:00

Vuonna 2013 päättynyt ja suuresti kehuttu huumedraama Breaking Bad sai spin-off-sarjan, Better Call Saul, vuonna 2015. Sarjan kuudes kausi on käynnistymässä Netflixissä ensi viikolla ja uusimpien tietojen mukaan myös emosarjan pääkaksikko Walter White (Brian Cranston) ja Jessie Pinkman (Aaron Paul) tullaan näkemään sen puitteissa.

Better Call Saul keskittyy Breaking Badissä ensi kertaa nähtyyn juristi Saul Goodmaniin (Bob Odenkirk). Sarjan tapahtumat sijoittuvat ajallisesti ennen alkuperäistarinan käänteitä.

Viime viikonloppuna järjestyssä PaleyFest-tapahtumassa sarjan tekijät varmistivat, että Cranston ja Paul tulevat uusimaan aiemmat roolinsa spin-offissa. Vielä ei kuitenkaan paljastettu missä kohtaa kautta esiintyminen tulee tapahtumaan ja kuinka laajoista cameoista on kyse. Myös sarjan virallinen Twitter-tili varmisti kaksikon paluun.

Better Call Saulin viisi ensimmäistä tuotantokautta ovat katsottavissa Netflixissä, kuudes kausi pyörähtää käyntiin ensi viikon maanantaina 18. huhtikuuta. Myös Breaking Badin kaikki viisi kautta löytyvät Netflixistä.

Alla Better Call Saul -traileri.

Lähde: Entertainment Weekly

Lisää luettavaa