Anakin Skywalkeria näytellyt Hayden Christensen puuttui Star Wars -fanien käytökseen

Entisellä Star Wars -tähdellä vinkki.

26.8.2018 18:33

Fanien käytös on nykyään joskus niin säälimätöntä, että näyttelijät joutuvat kärsimään siitä. Näin kävi esimerkiksi Kelly Marie Tranille, joka joutui poistumaan sosiaalisesta mediasta, koska osa ei hyväksynyt hänen roolihahmoaan The Last Jedi -elokuvassa.

Hayden Christensen osaa varmasti samaistua kaltoin kohteluun, sillä hän oli kovasti kritisoitujen prequel-trilogioiden tähti. Näyttelijältä kysyttiin mielipidettä Tranin tapauksessa Little Italy -elokuvan punaisella matolla.

– En tiedä onko minulla mitään neuvoa siihen, mutta ei kannata ottaa liian vakavasti, koska kiusaajat ovat valitettavasti niitä äänekkäimpiä. Suurin osa ihmisistä ei ajattele samoin, joten se kannattaa pitää mielessä, Christensen tuumi.

Star Wars -elokuvien näyttelijöille on usein koitunut ongelmia. Nuorta Anakin Skywalkeria näytellyttä Jake Lloydia kiusattiin koulussa roolinsa vuoksi. Se saattoi vaikuttaa myös hänen mielenterveyteensä ja nykyisiin vaikeuksiinsa.

Jar Jar Binksiä näytellyt Ahmed Best puolestaan sanoi harkinneensa itsemurhaa roolihahmonsa vastaanoton vuoksi.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa