Angelina Jolie kadotti itsensä suhteen päätyttyä – ”En tunnistanut enää itseäni”

Enää ei kuitenkaan pakene.

Angelina Jolien ja Brad Pittin Hollywood-avioliitto ei lopulta kestänyt. Jolie kertoi haastattelussa, että hän oli kadottanut itsensä eron kypsyessä todellisuudeksi. Näyttelijä uskoo kuitenkin olevansa tällä hetkellä elämässään muutosvaiheessa.

– En tiedä mikä kohtaloni on, mutta olen vakuuttunut siitä, että olen muutosvaiheessa. Ikään kuin palaamassa juurilleni, omaksi itsekseni. Olin kadottanut itseäni hiukan, Jolie sanoi.

Eron Pittistä hän kutsui olleen monimutkainen hetki. Hän huomasi, ”ettei tunnistanut enää itseään.” Hän kuvaili tulleensa pienemmäksi ja melkein mitättömäksi, vaikkei sitä välttämättä huomannut päällepäin.

– Tunsin aitoa surua, olin haavoittunut. Toisaalta oli mielenkiintoista tuntea jälleen nöyryyttä ja jopa mitättömyyttä. Ehkä ihmisenä olo lopulta on sitä. Kaiken lisäksi kärsin terveysongelmista. Kaikki nämä asiat hiipivät mieleesi ja muistuttavat, miten onnekasta on olla elossa, Jolie filosofoi.

Jolie tajusi lopulta yrittävänsä pakoon vaikeilta ja kivuliailta tunteilta eron jälkeen. Hän mainitsi lääkkeet, alkoholin, Netflixin ja tunnesyömisen. Enää hän ei omien sanojensa mukaan pakene mitään.

Lähde: Metro

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.