Edgar Rice Burroughsin ensimmäinen Tarzan-seikkailu täytti toissa vuonna 100 vuotta, joten oli aikakin, että klassikkoa kunnioitetaan myös teatterissa. Mutta miten vuoden 1999 Disney-animaatio kääntyy näytelmämusikaaliksi? Itse asiassa aika sujuvasti, hauskasti, jännittävästi ja ennen kaikkea viihdyttävästi.
Kun oman pienokaisensa menettänyt ihmisapina Kala pelastaa haaksirikkoutuneen pariskunnan pikkupojan ja kasvattaa sen omanaan, joutuu pienokainen kamppailemaan niin taidoissa itseään etevämpien apinalasten kanssa kuin laumanjohtaja Kerchakin ihmisiä kohtaan tuntemaa vastenmielisyyttä vastaan. Kasvaessaan Tarzaniksi nimetty ihmisnuorukainen tuntee edelleen ulkopuolisuutta vaikka alkaakin pystyvyydellään ja kekseliäisyydellään voittaa Kerchakin luottamusta.
Olo ei helpota, vaikka Tarzan törmää tiederetkikunnan mukana viidakossa haahuilevaan Jane-neitoon. Päinvastoin, kuvaan astuu aivan uusia mutta yhtä monimutkaisia tunteita. Ja tässä vaiheessa ollaan päästy vasta väliaikaan asti!
Meno rauhoittuu hieman jälkimmäisellä puoliskolla, kun Tarzan ja Jane setvivät tunteitaan toisiaan kohtaan. Jännitystä riittää yhä, sillä retkikunnan opas Clayton (Kari Mattila) hautoo omia kieroja juoniaan Tarzanin ja tämän apinaperheen pään menoksi. Uudet hahmot ovat apinoita yksiulotteisempia, sillä Jane on pääasiassa hieman bimbo ja Clayton puhtaasti paha.
Karikatyyrit eivät haittaa, sillä kohtaamiset ovat edelleen hauskoja. Enemmän häiritsee Phil Collinsin musiikin unohdettavuus. Mieleenpainuvat numerot Oscar-voittajakappaleen Oot aina sielussain ulkopuolella ovat harvassa.
Ensi-illassa nähtyjen mainioiden Jon-Jon Geitelin ja Elina Aallon ohella Tarzanina ja Janena vuorottelevat Saska Pulkkinen ja Raili Raitala. Ennen kaikkea ensi-illassa ihastutti Tarzanin viidakkoäiti Kalaa esittävä Sanna Majuri, joka on ruumiinkieleltään kuin apina ja ääneltään kuin enkeli. Myös Emilia Nyman nähdään vuorottelemassa roolissa. Panu Vauhkonen yhdisti mukavasti uhkaavuutta ja hauskuutta ensi-illan Kerchakina. Roolissa nähdään lisäksi Mikko Vihma.
Hyvä on myös Tarzanin apinakaveri Terk, jota ensi-illassa näytteli Matti Leino. Roolissa vuorottelee myös Pekka Hiltunen. Kekseliään ja monipuolisen lavastuksen (Katariina Kirjavainen) ja puvustuksen (Elina Kolehmainen) ohella kiitosta ansaitsee koko kööri, joka tosiaan joutuu koville ollessaan jatkuvasti liikkeessä koko näyttämön laajuudella.
Joulukuussa 1999 ensi-iltaan tullut Tarzan-animaatio oli yksi vuoden katsotuimpia elokuvia. Se hävisi vain Star Warsin uudelle tulemiselle, Bond-elokuvalle ja Rukajärven tielle ja sai lopulta reilusti yli 300 000 katsojaa. Potentiaalista katsojakuntaa siis teatteriversiollekin riittänee.
Vanhempien kannattaa kuitenkin huomioida, että elokuva oli K7, eikä teatteriversiotakaan aivan pienille katsojille voi suositella. Sen verran siinä on toimintaa ja varsinkin alun kiiluvasilmäiset leopardit voivat olla hyvinkin pelottavia.
Liput ja lisätietoja Helsingin Kaupunginteatterin sivuilta.
Kuvassa Jon-Jon Geitel (© Mirka Kleemola / Imagenary Oy)
(EPISODI/JV)