Muistatko sellaista elokuvahahmoa kuin Thorgrim? Tämä tuima muskelimies oli toinen kulttijohtaja Thulsa Doomin henkivartijoista Conan Barbaarissa (1982). Jättimäistä nuijaa heiluttanut Thorgrim joutui seivästetyksi hautakumpujen keskellä käydyssä taistelussa, mutta hahmoa näytelleen Sven-Ole Thorsenin uralle tämä kaikki oli vasta alkusoittoa.
Thorsen ystävystyi Conanin päätähden Arnold Schwarzeneggerin kanssa jo toimintatähden kehonrakennusvuosina 1970-luvulla, ja ystävyys on jatkunut läpi vuosikymmenten. ”Tanskan vahvin mies” -kilpailun vuonna 1983 voittanut Thorsen saattaakin olla tiiviimmin Schwarzeneggerin kanssa yhteistyötä tehnyt näyttelijä, sillä mies on mukana jopa viidessätoista Arnold-elokuvassa. Näistä kahdessatoista hän näkyy valkokankaalla, kolmessa hän on ainoastaan stuntmiehenä.
Toki monet Thorsenin roolit ovat vain pieniä välähdyksiä. Hänet voi nähdä vilahtavan esimerkiksi Predatorissa, Total Recallissa, Red Heatissä ja Terminator 2:ssa. Vähän näkyvämmässä roolissa Thorsenin voi nähdä Running Manissä, jossa hän esitti pääpahiksen Sven-henkivartijaa. Stunt-hommia Thorsen teki muun muassa Raw Dealissä, Red Sonjassa, Batman & Robinissa sekä sellaisessa spektaakkelissa kuin Isäni on turbomies.
On Thorsen toki kunnostautunut Arnold-elokuvien ulkopuolellakin. Hän on ollut stuntmiehenä sellaisissa maineikkaissa tuotannoissa kuin Heat, Bram Stoker’s Dracula ja Collateral, ja vuorosanoja hän on päässyt lausumaan esimerkiksi The Hunt for Red Octoberissa, Mallratsissa sekä Harley Davidson and the Marlboro Manissä. Thorsenin uran tähtihetki koitti kuitenkin vuonna 2000, kun hän esitti maineikasta Tigris-gladiaattoria Ridley Scottin Gladiaattorissa. Nykyään 80-vuotias Thorsen viettänee rauhallisia eläkepäiviä.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.