”Avaruudessa kukaan ei kuule haukotteluasi” – Bruce Willisin tylytetty scifileffa nyt ensi kertaa Suomen kanavilla

IMDb-arvosana 2,9.

14.1.2023 08:00

Vuonna 2020 valmistunut Breach on tieteishalpis, jonka vetonaulana on Bruce Willis.

Willisin esittämä kokenut mekaanikko on yksi harvoista ja valituista, jotka on pestattu valvomaan ja huoltamaan tähtienvälistä alusta, joka pakenee kuolevalta planeetta Maalta kyydissään ihmiskunnan viimeiset: muutama tuhat onnekasta sielua.

Valitettavasti ihmiset eivät olekaan aluksen ainoat matkustajat. Muotoaan muuttava avaruusolio on ottanut paikkansa aluksella, ja sen ainoa tavoite on tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista.

Miehistön on toimittava nopeasti ja yritettävä pysäyttää tämä uhka ennen kuin se tuhoaa kaiken mitä on jäljellä ihmiskunnasta.

Willisin lisäksi elokuvassa näyttelevät Cody Kearsley, Rachel Nichols, Thomas Jane, Johnny Messner ja Corey Large. Ohjauksesta vastaa mainoselokuvien parissa kunnostautunut John Suits.

Sairauden takia viime vuonna eläköitynyt Bruce Willis teki uransa loppuvaiheissa lukuisia b-luokan elokuvia nopeaan tahtiin, ja Breach kuuluu samaan sarjaan. Elokuvan laadusta kertoo heikko Rotten Tomatoes -lukema 19 %.

”Avaruudessa kukaan ei kuule haukotteluasi”, tylytti Flick Feast -julkaisun kriitikko Dallas King.

Breach esitetään nyt Suomen televisiossa ensimmäistä kertaa. Luvassa on kaksi lähetystä:

  • La 14.01.2023 klo 21.00, Sub
  • Ti 17.01.2023 klo 00.00, AVA

Katso traileri alta.

Lue myös: Kolumni: Legendan ura on päättynyt – Kiitos, Bruce Willis

Lisää luettavaa