Ben Affleck ja Jennifer Lopez jälleen kihloissa – tätä timanttisormusta kelpaa esitellä!

Paljon onnea pariskunnalle!

9.4.2022 17:30

Iloisia uutisia Hollywoodista: viime vuonna lähes 20 vuoden tauon jälkeen takaisin yhteen palannut julkkispari Ben Affleck ja Jennifer Lopez ovat menneet uudestaan kihloihin.

Asiasta ilmoitti ensimmäisenä itse laulaja-näyttelijätär Lopez faneilleen suunnatun uutiskirjevideon kautta. Videolla hänen nähdään ihailevan nimettömässään komeilevaa vihreää timanttisormusta. Videon jälkimainingeissa asian varmistivat myös Lopezin sisko omassa sosisaalisessa mediassaan sekä hänen edustajansa lehdistölle.

Bennifer seurusteli ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa tavattuaan Gigli-elokuvan kuvauksissa, mutta pari päätyi kuitenkin lopulta päättämään kihlauksensa 2004. Tämän jälkeen kumpikin nai tahoillaan uuden puolison – Affleck näyttelijätär Jennifer Garnerin ja Lopez muusikko Marc Anthonyn. Molemmat liitot päättyivät kuitenkin lopulta eroon.

Pari julkisti yhteenpaluunsa viime kesänä, mikä sai aikaan suurta mediahuomiota. Kihlausta ei siis tarvinnut odottaa kovin pitkää aikaa. Toivottavasti toinen kerta toden sanoo ja pari pääsee nyt vihdoin alttarille asti yhdessä. Episodi toivottaa kaksikolle paljon onnea!

Katso Lopezin sormus alla olevalta videolta.

Lähde: People

Lisää luettavaa