Ben Affleck myönsi itsestään yllättävän tavismaisen asian – taustalla tähden lapset

Supertähdilläkin on samoja tavisten ongelmia.

2.10.2016 09:34

Ben Affleck, 44,  saattaa esittää Batmania ja muita sankareita, mutta maskin takana on tavallinen ihminen. Tähti paljasti nyt, miksi tuntee olonsa haavoittuvaiseksi.

Syynä on hänen tulonsa isäksi. Näyttelijä sanoo, että lasten syntymästä lähtien hän on tullut herkemmäksi ja pelkää jälkikasvunsa turvallisuuden puolesta. Affleck kyseenalaistaa jatkuvasti myös kykynsä vanhempana.

– Kohtaan ristiriitoja joka päivä – kuten me kaikki – siitä, mikä on oikea tapa kasvattaa lapset. Mitä heille pitäisi opettaa? Joka hetki on risteyskohta, Affleck pohti.

Tähdellä on kolme lasta, Violet, 10, Seraphina, 7 ja Samuel, 4.

Ben Affleck nähdään seuraavaksi elokuvassa The Accountant, jossa hän esittää varsin tappavaa kirjanpitäjää. Ensi-ilta on 4. marraskuuta.

Kuva: Tyttö tuollainen

Lähde: Daily Mail

Lisää luettavaa