Benedict Cumberbatch otti leffastaan oppimansa taidot käyttöön – pelasti perheen uhkatilanteesta

Perhe kiitti ja ihmetteli Sherlockia.

28.2.2022 14:59

Näyttelijä Benedict Cumberbatch nähtiin vastikään ilkeän karjatilallisen roolissa elokuvassa The Power of the Dog. Rooli oli sen verran vakuuttava, että Cumberbatch sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden.

Cumberbatch selvästikin panosti rooliin, sillä hän oli oppinut kuvauksissa oikeita karjatilallisen tarvitsemia taitoja. Hän joutui yllättäen ottamaan taitonsa käyttöön tosielämässä, kun hän oli palannut kuvauksista. Tähti oli ylittämässä laidunta päästäkseen rannalle, kun hän huomasi jotain erikoista.

– Palasin elokuvan kuvauksista elokuussa ja lähdimme rannalle. Päästäksemme sinne jouduimme ylittämään laitumen, ja siellä oli paikalleen jähmettynyt perhe, joka ei voinut liikkua, sillä he olivat jumissa lehmälauman ja vasikoiden vuoksi, Cumberbatch kertoi.

Hollywood-tähti ei jäänyt toimettomaksi, vaan pelasti perheen pelottavasta tilanteesta, ja tähän hän käytti roolissaan oppimiaan taitoja. Perheelle tilanne oli varmasti paitsi pelottava niin myös yllättävä, kun he huomasivat kuka heidät pelasti.

Ajattelin: ”Minä pystyn tähän”, ja erottelin karjan. Perhe sanoi: ”Se oli uskomatonta. Hei, etkö ole Sherlock?” Se oli erittäin epäsherlockmaista toimintaa!

Tilanteesta ei ole videota, mutta ainakin hänen roolihahmonsa Doctor Strangen sankaritekoja voi seurata Spider- Man: No Way Home -elokuvassa. Se on parhaillaan elokuvateattereissa Suomessa. Doctor Strange in the Multiverse of Madness on puolestaan tulossa elokuvateattereihin toukokuussa.

Lähde: CinemaBlend

Lisää luettavaa