Blade Runnerin jatko-osa nimettiin – ensimmäinen kuva kulissien takaa

Elokuva saa ensi-iltansa vuoden päästä.

Enää uutta Blade Runneria ei tarvitse kutsua seuraavaksi osaksi tai kakkoseksi, sillä se on virallisesti nimetty.

Harrison Fordin, Ryan Goslingin, Robin Wrightin ja Jared Leton tähdittämä elokuva on nimeltään Blade Runner 2049. Elokuvan ohjaa Denis Villeneuve, jonka aiempiin ohjauksiin lukeutuu mm. kiitosta niittäneet Sicario ja Vangitut. Myös ensimmäisen Blade Runnerin ohjannut Ridley Scott on projektissa mukana.

Uutisesta kertoi Hollywood Reporter, jonka sivuilta voi nähdä myös uuden kuvan kulissien takaa, ohjaaja keskustelee Scottin, Fordin ja Goslingin kanssa. Elokuvan on määrä saada ensi-iltansa lokakuun 6. päivä 2017.

Kuva elokuvasta Blade Runner

Aiheeseen liittyvät jutut