Brad Pittin tähdittämästä ja David Ayerin (The Beekeeper) ohjaamasta Heart of the Beast -trilleristä on julkaistu ensimmäiset promokuvat.
Niissä Pittin roolihahmo heiluu Alaskan karuissa maisemissa ja taistelee luonnonvoimia vastaan yhdessä koiransa kanssa.
Pitt esittää armeijaveteraani James Belmontia, jonka vesitasolentokone syöksyy erämaahan. Taistelukoira Odinin kanssa hänen on selvittävä susien, karhujen ja muiden uhkien armoilla.
Lue myös: Brad Pittin huhuillaan hyppäävään Marvel-maailmoihin – iso rooli luvassa
Ayer kertoo tarttuneensa projektiin, koska miehen ja koiran suhde liikutti häntä.
”Kyseessä on lähes runollinen tarina, jossa kaksikko pelastaa jatkuvasti toisensa. He ovat enemmänkin tasavertaisia kumppaneita kuin omistaja ja lemmikki”, ohjaaja kertoi.
Elokuvan käsikirjoituksen on kirjoittanut Cameron Alexander. Näyttelijäkaartiin kuuluvat myös J.K. Simmons ja Anna Lambe.
Heart of the Beast saa Yhdysvaltojen ensi-iltansa 25.9. Suomen julkaisusta ei vielä ole tietoa.