Brad Pitt paljasti miksi avioliitto Angelina Jolien kanssa kariutui – kutsui itseään vammaiseksi! Myös uusi suosikkijuoma alkoholin sijaan

Pitt osaa jo jäsentää eronsa syitä.

4.5.2017 05:57

Ero Angelina Joliesta ei ole ollut Brad Pittille helppo. Se näkyy ulospäinkin, sillä hän on laihtunut paljon.

Pitt kertoi nyt varsin värikkäästi avioliittonsa kariutumisen syistä. Pääsyynä eroon vaikuttaa olevan Pittin alkoholin käyttö.

– Join liikaa. Siitä tuli ongelma, Pitt kertoi.

– Tosiassa olisin voinut juoda venäläisen pöydän alle hänen omalla vodkallaan. Olin ammattilainen. Olin hyvä, Pitt kuvaili mustaa huumoria viljellen.

Tähdellä lienee ollut todellinen alkoholiongelma, sillä hän sanoi, ettei muista päivää yliopiston jälkeen, jolloin hän ei olisi juonut, polttanut kannabista tai käyttänyt jotain muuta päihdettä. Hän kuitenkin sanoi lopettaneensa kaikki muut päihteet paitsi alkoholin, kun hän alkoi perustamaan perhettä.

Pitt sanoo olevansa myös ”tunnevammainen.” Hän on parempi rakentamaan muuria ympärilleen, kuin näyttämään tunteitaan. Tähti haluaakin kehittää tätä asiaa varsinkin lastensa suhteen.

Pitt käy nyt terapiassa ja kehuu sitä mahtavaksi. Alkoholin sijaan hänen lempijuomansa on nykyään karpalomehu hiilihapotetulla vedellä.

Lähde: Daily Mail

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia