Charles Bronsonin syntymästä sata vuotta – Mies, joka oli huuliharppukostaja ja väkivallan vihollinen

Huuliharppukostaja

Näyttelijälegendaa muistellaan erityisesti tänään.

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Charles Bronsonin (1921–2003) syntymästä tulee tänään kuluneeksi sata vuotta.

Toisessa maailmansodassakin taistellut Bronson loi uransa pääasiassa toimintaelokuvissa ja erilaisissa jännäreissä. Uransa alkupuolella Bronson nähtiin monissa tv-sarjoissa ja tv-elokuvissa, eikä varsinainen läpimurto tapahtunut nopeasti.

Pikku hiljaa Bronson sai kuitenkin itselleen nimeä. Hänet nähtiin vuonna 1958 Roger Cormanin elokuvassa Verinen viikonloppu, jossa hän näytteli George R. ”Machine Gun” Kellyä. Vuosina 1958–60 Bronson näytteli pääroolia tv-sarjassa Kameramies.

1960-luku alkoi Bronsonilla hienosti, kun hän sai roolin 7 rohkeata miestä -elokuvasta. Myöhemmin Bronson nähtiin myös elokuvissa Suuri pakoretki, Taistelu Ardenneilla ja Likainen tusina.

Yksi Bronsonin ikonisimmista rooleista on kuitenkin Sergio Leonen Huuliharppukostajassa (1968), jossa hän näytteli miestä huuliharpun kanssa. Toinen ikoninen roolityö nähtiin Väkivallan vihollisessa (1974), joka poiki useita vähemmän onnistuneita jatko-osia.

Pako yli rajan, Pirullinen kosto, Jack Murphyn laki ja monessa muussa elokuvassa vierähti Bronsonin 1980-luku. Hänen viimeiseksi merkittäväksi elokuvakseen jäi Sean Pennin ohjaama The Indian Runner (1991).

Bronson kuoli vuonna 2003 monisairaana miehenä. Hänellä oli ainakin Alzheimerin tauti, keuhkokuume ja syöpä. Bronson oli 81-vuotias.

Aiheeseen liittyvät jutut