Chris Hemsworthilta on tulossa Hulk Hoganin elämään perustuva elokuva. Hogan oli huippusuosittu showpainija etenkin 80-luvulla.
Hemsworthin täytyy pumpata enemmän kuin koskaan rautaa tulevaa rooliaan varten, jotta hän saavuttaa Hoganin tyylisen kropan. Jopa enemmän kuin Thor-rooleihinsa. Fitness-guru Jono Castano Acero kertoi haastattelussa, mitä Hemsworthin täytyy huomioida Hoganin kokoa tavoitellessaan.
– Kuten kaikissa muodonmuutoksissa, ruokavaliolla, liikunnalla ja henkisellä tilallasi on suuri merkitys lopputuloksessa. Chris on aina näyttänyt mahtavalta kaikissa rooleissaan, joten on varma, että hän pystyy saavuttamaan sellaisen ruumiinrakenteen, Acero sanoi.
– Yksi tärkeimmistä seikoista, joita saan asiakkaani ajattelemaan, on se miksi he haluavat tehdä muutoksen. Olipa kyse sitten terveydellisistä seikoista tai isosta elokuvaroolista, molemmat ovat eteenpäin ajavia voimia muutoksen tekemiseen. Mielentilasi täytyy olla positiivinen, Acero jatkoi.
Acero ei ole Hemsworthin kuntovalmentaja, mutta hän tekisi tähdelle ohjelman, jossa aloitetaan kalorien lisäämisellä ja isojen painojen nostamisella. Kaloreita tulisi saada enemmän kuin kuluttaa, jotta lihasta voi kehittyä enemmän. Lisäksi painojen nostelussa keskityttäisiin tiettyinä päivinä vain tiettyihin lihasryhmiin. Loppuvaiheessa puolestaan lisättäisiin aerobista liikuntaa.
Hemsworth puhui aiemmin Hogan-roolistaan, josta voit lukea lisää täältä.
Lähde: Metro