Chris Rock nauraa matkalla pankkiin – Will Smithiltä tuli turpaan mutta keikkaliput menevät kuin kuumille kiville

Chris Rock lähtee laajalle kiertueelle.

29.3.2022 10:13

Will Smith löi Chris Rockia kasvoihin Oscar-gaalassa kesken suoraa lähetystä, ja tapauksesta on noussut valtava kohu.

Stand up -koomikkona maineensa luoneelle Chris Rockille siitä on luvassa myös positiivisia asioita.

Hollywood-tähti on jokin aika sitten julkistanut lähtevänsä stand up -kiertueelle ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

Huhtikuussa alkava kiertue kattaa 38 esiintymistä Pohjois-Amerikassa sekä Isossa-Britanniassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Tapahtumakauppa TickPick on kertonut Twitterissä, että kiertueliput ovat Oscar-gaalan jälkeen menneet kaupaksi kuin kuumille kiville.

”Olemme yhdessä yössä myyneet enemmän lippuja Chris Rockin keikalle kuin koko edellisenä kuukautena yhteensä”, twiitissä kerrotaan.

Myös loppuunmyytyjen esiintymisien lipuista ollaan valmiita maksamaan hurjia summia. Monet lipunostajat todennäköisesti odottavat Rockin kertovan lisää vitsejä Smithistä esiintymisissään.

Hauskana yhteensattumana Rockin stand up -kiertue päättyy Hollywoodin Dolby-teatteriin – eli samaan paikkaan, jossa Oscar-gaala järjestettiin.

Lähde: Indiewire

Lisää luettavaa