Christian Balen uskomaton muodonmuutos – tältä mies näyttää odotetussa roolissaan

Yhdysvaltain entiseksi varapresidentiksi muuntautuneesta näyttelijästä uusia kuvia.

30.10.2017 17:14

Useita kertoja painoaan eri tavoilla pudottanut ja nostanut Christian Bale on jälleen tekemässä yhdenlaisen muodonmuutoksen Adam McKayn käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Backseat-elokuvassa.

The Big Short -ohjaajan seuraava elokuva kertoo George W. Bushin varapresidenttinä toimineen Dick Cheneyn elämästä ja tämän noususta pitkin politiikan tikapuita. Imgurissa julkaistujen kuvien perusteella maskeeraajat ovat onnistuneet luomaan Balesta suorastaan Cheneyn kaksoisolennon.

Myös Cheneyn vaimoa esittävästä Amy Adamsista on onnistuttu nappaamaan kuva, joka enteilee jälleen yhtä omistautunutta roolityötä palkitulle Arrival ja Nocturnal Animals -elokuviakin kantaneelle näyttelijälle.

Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Steve Carell, Alison Pill, Sam Rockwell, Bill Pullman ja Tyler Perry.

Lähde: Joblo

Lisää luettavaa