Yön ritari ja Interstellar -ohjaajan sotaelokuva ottaa suositun poikabändin laulajan mukaansa?

Christopher Nolan on tarjonnut One Direction -yhtyeestä tutulle Harry Stylesille roolia tulevassa Dunkirk-elokuvassaan, kertoo Deadline.

Stylesin on tarkoitus tehdä elokuvadebyyttinsä Tom Hardyn, Kenneth Branagh’n ja Mark Rylancen rinnalla. Kukaan edellämainituista ei kuitenkaan ole elokuvan varsinaisessa pääosassa, sillä Nolanin sanotaan etsivän kahteen päärooliin uusia tulokkaita – tuttujen nimien ollessa näiden taustatukena.

Dunkirk kertoo nimensä mukaisesti toisen maailmansodan alkuvaiheissa tapahtuneesta Dunkirkin evakuoinnista. Nolan aikoo tietojen mukaan käyttää elokuvassa aitoja toisen maailmansodan sotalaivoja välttääkseen liiallista digitaalisten tehosteiden käyttöä. Elokuva kuvataan 65mm filmille ja osittain IMAX-formaatissa.

Dunkirkin ensi-illan on tarkoitus olla kesällä 2017.

(Episodi/ML)

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.