Colin Farrell on paljastanut yksityiskohtia roolistaan tulevassa The Batman II -elokuvassa.
Näyttelijän mukaan hänen roolihahmonsa Pingviini nähdään vain kahdessa kohtauksessa. Tämä on selvästi vähemmän kuin monet fanit odottivat. Farrell suhtautuu ratkaisuun kuitenkin positiivisesti.
”Se on hienoa, koska nyt voin nauttia elokuvan lopusta katsojan näkökulmasta”, hän kommentoi.
Farrell oli muutenkin hövelillä päällä. Hän kehui estottomasti sekä ohjaaja/käsikirjoittaja Matt Reevesia, että käsikirjoittaja Mattson Tomlinia.
Lue myös: Kissanainen Julie Newmarin mielestä miesten pitäisi johtaa Hollywoodia: ”He tekevät sen parhaiten”
Lue myös: Näytteleekö Eternals-stara The Batman 2:n todella häiriintynyttä pahista?
“Minusta Reeves on yksinkertaisesti loistava. Hän on kirjoittanut sävyltään synkän ja ajoittain pelottavan teoksen. Kyseessä on psykologisesti vivahteikas, sekä aidosti tunteikas elokuva”.
”Olen siitä todella innoissani. Olen todella innoissani Matin, Dylanin, Robertin ja koko tiimin puolesta”, Farrell suitsutti.
Vuoden 2022 The Batman -elokuvan lisäksi Farrell näytteli hahmoa myös The Penguin -nimisessä HBO-sarjassa. The Batman II:ssa painopiste näyttää siirtyvän Dentin perheeseen. Elokuvassa nähdään muun muassa Sebastian Stan ja Scarlett Johansson.
The Batman II:n julkaisuajankohta on lokakuu 2027.
Lähde: Comingsoon