Colin Trevorrow kärsi kovasti Star Wars 9 -potkuistaan – kertoi millaista oli jättää projekti taakseen

Ei varmasti ollut mukavaa jättää unelmahaastetta kesken.

26.7.2020 17:30

Syyskuussa 2017 maailmalle levisi tieto, että Jurassic Worldin ohjannut Colin Trevorrow sai potkut Duel of the Fates nimellä tunnetun Star Wars 9 -elokuvan kehittämisestä ja ohjauksesta,. Sekä Trevorrow että Lucasfilm antoivat ymmärtää, että syynä oli taiteelliset erimielisyydet. Trevorrow kommentoi nyt tuosta tapahtumasta haastattelussa.

– Olimme kehittämässä konseptitaidetta ja käsikirjoitusta. Se oli (etenkin) käsikirjoituksen kehittämistä. Luulen läksyn olevan se, että olen ollut erittäin onnekas ohjaamissani elokuvissa, sillä polku jota olen halunnut seurata on ollut sama kuin kaikilla muillakin, Trevorrow pohjusti.

– Kahdelle ihmiselle on täysin mahdollista nähdä metsän läpi kaksi täysin eri polkua. Voit kuvitella, että se oli kokemuksena melkeinpä traumaattinen, koska kyseessä oli jotain josta välität paljon ja johon olet käyttänyt paljon energiaa, Trevorrow sanoi potkuistaan.

– Se on yksi asioista, jotka täytyy hyväksyä minkä tahansa elokuvan kohdalla. Etenkin, jos olet tarinankertoja, sydän tulee särkymään. Toivottavasti valtaisat pettymykset ja voitot ovat lopulta tasapainossa, Trevorrow mietti.

Trevorrowin Star Wars -elokuvan konseptitaide kielii siitä, että kyseessä olisi ollut hyvin erilainen elokuva kuin The Rise of Skywalker. Esimerkiksi Rey on nähty niissä tummassa asussa kaksiteräisen, sinisen valomiekan kanssa. Voit tutustua kuviin täältä.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa