Parhaan käsikirjoituksen Oscarin elokuvasta The Departed voittanut William Monahan on palkattu tekemään käsikirjoitus sci-fi-elokuva Oblivioniin. Joseph Kosinskin ohjaama elokuva perustuu Radical Comicsin julkaisemaan sarjakuvaan.
Tarina sijoittuu synkkään, tuhon jälkeiseen tulevaisuuteen. Ihmiskunta joutuu asumaan pilvien yläpuolella, kun jätteiden seasta vanhoja aarteita etsivät keräilijät ovat vallanneet saastuneen maanpinnan.
The Departedin lisäksi Monahan on kirjoittanut käsikirjoitukset muiden muassa myös elokuviin Valheiden verkko ja Kingdom of Heaven – Taivas maan päällä. Ohjaaja Kosinski on puolestaan juuri saanut valmiiksi Disneyn elokuvan Tron – perintö.