Doctor Doom -elokuvan käsikirjoitus lähes valmis – yksi seikka saattaa kuitenkin estää koko elokuvan toteutumisen

Fantastic Fourin pahis saa oman elokuvansa, mikäli se on tästä tekijästä kiinni.

5.6.2018 17:43

Fargo ja Legion -sarjat luonut Noah Hawley on muiden projektiensa lisäksi kirjoittanut omaa Doctor Doom -elokuvaansa, jonka käsikirjoitus alkaa olla viimeistelyä vaille valmis.

Vulturen haastattelema Hawley sanoo olevansa tyytyväinen käsikirjoitukseensa, jolle myös Fox on antanut siunauksensa pienin viilauksin. Elokuvaa ei kuitenkaan kannata odottaa valkokankaille lähiaikoina – jos koskaan – sillä matkassa on iso mutka.

Sen lisäksi, että Hawley on kiireinen kuvauksiin painuvan Pale Blue Dot -astronauttielokuvansa kanssa, on Disneyn ja Foxin mahdollinen fuusioituminen, mikä tarkoittaisi Disneyn Marvel Studiosin saavan oikeudet Fantastic Fourin ja X-Menin hahmoihin. Tämä taas laittaisi Hawleyn tulevaisuudensuunnitelmat mahdollisesti täysin uusiksi.

”Heillä saattaa olla oma suunnitelmansa pöytälaatikossa. En tiedä yhtään. Joten koko jutussa leijuu vahva epävarmuus”, Hawley sanoo.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia