Don Johnson ja Mel Gibson yhteistyöhön – elokuva kertoo vakavasta Yhdysvaltain epäkohdasta

Paljon tähtiä ja ohjaajakaan ei kenties huonoimmasta päästä.

3.8.2017 05:57

Don Johnson, Jennifer Carpenter, Michael Jai White ja Tattiawna Jones ovat liittyneet mukaan Mel Gibsonin ja Vince Vaughnin tulevaan elokuvaan. Kyseessä on rikostrilleri Dragged Across Concrete.

Leffassa nähdään myös ainakin Tory Kittles ja The Walking Deadista tuttu Laurie Holden. Gibson ja Vaughn näyttelevät pääosia.

Gibson ei itse ohjaa, vaan ohjaajana sekä käsikirjoittajana toimii S. Craig Zahler. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli Bone Tomahawk vuodelta 2015. Se oli kohtuuhyvän vastaanoton saanut lännenelokuva, jossa nähtiin pääosissa Kurt Russell.

Dragged Across Concrete -elokuvassa pureudutaan Yhdysvalloissa usein ilmenevään epäkohtaan – poliisiväkivaltaan. Gibson esittää vanhempaa poliisia, jonka parina toimii nuorempi, kuumapäinen Vaughnin esittämä hahmo.

Parivaljakko löytää itsensä kohun keskeltä, kun heistä leviää video julkisuuteen. Tämän jälkeen he joutuvat turvautumaan epätoivoisiin keinoihin.

Elokuva saa ensi-iltansa vuonna 2018.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia