Dwayne Johnson ja Vin Diesel riidoissa – Fast and Furious 9 saattaa kokea kolauksen

Samaan leffaan ei mahdu kahta megatähteä?

5.4.2018 19:33

Raportoidusti Dwayne Johnson ja Vin Diesel eivät ole hyvää pataa keskenään. Miehet eivät tulleet keskenään lainkaan toimeen Fast & Furious 8 -kuvauksissa, jossa he eivät tehneet yhtään kohtausta yhdessä.

Johnsonin mukaan riitely juontaa toimintatapojen eroihin elokuvan teossa, mitä se sitten pitääkään sisällään.

– Vinillä ja minulla oli muutamia keskusteluja, kuten tärkeä kasvoista kasvoihin -keskustelu asuntovaunussani. Silloin tajusin, että meillä on kokonaisvaltainen ero siinä filosofiassa, miten lähestymme elokuvantekoa ja yhteistyön tekemistä. Minulla kesti (sen tajuaminen) jonkin aikaa, mutta olen kiitollinen asian selviämisestä, Johnson kertoi.

Johnson ei ole varma haluaako hän enää palata samalle kuvauspaikalle Dieselin kanssa. Johnsonia ei siis välttämättä nähdä seuraavassa elokuvassa.

Hän toivotti silti Dieselille parasta. Tähden puheista kumpusi kuitenkin ärtyneisyys Dieseliä kohtaan.

Lähde: Collider

Lisää luettavaa