Ei lapsille – suomalaisen leffafanin veriset Lego-kuvat leviävät maailmalla

Valokuvauksen harrastaja Juhamatti Vahdersalo on luonut kauhuelokuvista ammentavan sykähdyttävän Lego-kuvasarjan It’s just a lego, nothing personal.

7.6.2016 13:12

Idea kuviin lähti Vahdersalon mukaan Facebook-ryhmästä Valokuvaajan kaatopaikka, jossa oli Lego-aiheinen kuvahaaste.

– Starwarsit ja batmanit oli sen verta käytettyjä, että ajattelin viedä ajatuksen vielä pidemmälle ja eri suuntaan perinteisistä potrettiotoksista, Vahdersalo kertoo Episodille.
vahdersalo-lego-7o
Kauhuleffat ovat erittäin lähellä Vahdersalon sydäntä.

– Kuvistakin näkee ja pystyy jonkin verran tulkitsemaan, mitä leffoja tarinan henkilön takana saattaa olla. Ensimmäisen kuvan otettuani ideoita tuli vain lisää, ja murha-lego sai jatkoa, josta sitten tuli tämä It’s just a lego, nothing personal -kollaasi.
vahdersalo-lego-6
Vahdersalo kertoo olevansa kuvaajana suhteellisen tuore tapaus. Hän sanoo kuvanneensa vasta reilun puoli vuotta.

– Kuvausta tehdään aina kuin yrittäjyydeltä ehtii. Viikonloput ja arki-illat pyritään kyllä hyödyntämään tehokkaasti valokuvauksen parissa.

vahdersalo-lego-1

– Pidän tarinankerronnallisista ja tunteita ja reaktiota herättävistä teemoista.
vahdersalo-lego-5
Vahdersalon kuvia on jaettu jo ympäri maailmaa, ja niistä on tehty juttuja suosituilla ulkomaisilla sivustoilla. Vahdersalo kertoo, että kuvia on tulossa lisää.
vahdersalo-lego-3
– Tarkoitus on jatkaa sekä Lego- kuvilla että tarinankerronnalla muissa aihepiireissä, millä vaan saa jonkinlaisen tunteen irti ihmisestä.
vahdersalo-lego-4
Kuvat julkaistu tekijän luvalla. Lisää kuvia Facebookissa ja Flickr-sivustolla.

Lisää luettavaa