Ensimmäinen kuva: Waiting for the Barbariansin murhanhimoinen eversti Joll on Johnny Deppin uran raain rooli

Barbaarit tulevat!

4.5.2019 20:30

Johnny Depp näyttää pikkuhiljaa nousevan uransa tuhkista kuin feeniks – ainakin seuraavan parin elokuvan mukaan. Hänet nimittäin nähdään ensi vuonna ensi-iltansa saavassa Minamatassa sotakuvaaja W. Eugene Smithinä. Vielä toistaiseksi ensi-iltaa vailla on Waiting for the Barbarians, mutta ensimmäinen kuva elokuvasta on juuri julkaistu.

Waiting for the Barbarians perustuu kirjallisuuden Nobelisti J.M. Coetzeen palkittuun samannimiseen romaaniin (suomeksi Barbaarit tulevat) vuodelta 1980. Elokuva kertoo Imperiumin nimissä pienessä kylässä työskentelevästä tuomarista (Oscar-voittaja Mark Rylance), joka joutuu syytteeseen maanpetoksesta, kun hän ei hyväksy paimentolaisten raakaa kidustusta, jota painajaismainen eversti Joll (Depp) saapuu harjoittamaan. Toimiupseerin (Robert Pattinson) on määrä korvata tuomari.

Deppin roolista on tulossa erittäin raaka, sillä kirjassa aurinkolaiseilla itsensä peittävä eversti Joll kiduttaa barbaareiksi kutsuttuja ihmisiä raajarikoksi ja kuoliaaksi.

Lisää luettavaa