Erityisesti parikymppiset naiset pysäyttelevät Harry Potter -tähteä kadulla – syykin selvä

Ei haittaa näyttelijää.

13.2.2019 11:33

Shirley Henderson muistetaan erityisesti Harry Potter -elokuvista. Kummitus Murjottavaa Myrttiä esittänyt Henderson sanoi, että häntä lähestytään kadulla edelleen.

– Nuoret parikymppiset naiset. Minua tunnutaan pysäytettävän paljon enemmän siitä ikäryhmästä. En tiedä miksi, Henderson ihmetteli.

Näyttelijä kuitenkin vastasi omaan ihmettelyynsä. He ovat suurimpia Harry Potter -faneja, koska he ovat kasvaneet kirjojen ja elokuvien kanssa. Asian vahvisti myös parikymppinen Metro-julkaisun toimittaja. Henderson ei pistä asiaa pahakseen.

– Se on mukavaa, aina mukavaa. Elokuvat ovat loistavia ja olin onnekas saadessani olla osa niitä, tähti mietti.

Viimeisin Harry Potter -elokuva julkaistiin vuonna 2011. Daniel Radcliffe puolestaan arveli, että uusintafilmatisointi tulee varmasti jossain vaiheessa.

– Tiedän, etten ole viimeinen Harry Potter, joka nähdään elinaikanani. Meillä on jo muutama uusi, Radcliffe viittasi teatteriversioihin.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia