Game of Thronesissa usein kuullun ääniefektin lähde ihmetyttää – äänitetty seksistä, mutta ei ihan tavallisesta!

Triviatieto, jota ilmankin olisi ehkä selvinnyt.

11.4.2019 04:30

Efektien suunnittelijat saattavat keksiä käyttää mitä mielikuvituksellisimpia lähteitä lopullisiin versioihin äänistään. Game of Thrones -sarja on yksi hyvä esimerkki.

Sarjassa nähdään pelottavia lohikäärmeitä – Drogon, Rhaegal ja Viserion. Niiden äänet saattavat kylläkin olla ensi kerralla hiukan koomisen oloisia, sillä lähteenä on käytetty kilpikonnaseksiä.

Äänisuunnittelija Paula Fairfield paljasti, että muokatut kilpikonnien parkaisut ovat osa lohikäärmeiden ääntä. Onneksi äänet eivät siis perustu kokonaan kilpikonnaseksiin.

Lohikäärmeiden äänet koostuvat useista eri lähteistä. Niihin kuuluu ainakin kirkuvia lintuja ja matelijoita, sudenkorentojen siipien havinaa ja Fairfieldin koiran ujelluksia. Kilpikonnien ääntä on käytetty rauhallisissa tilanteissa, joissa lohikäärmeet ovat ystävien seurassa.

Alla esimerkkivideo.


Lähde: Live Science

Lisää luettavaa