Guccin perhe ei hyväksy Ridley Scottin tulevaa elokuvaa: ”Al Pacino näyttää lihavalta ja todella rumalta”

Kaikkia ei voi miellyttää.

30.4.2021 11:01

Indie Wire uutisoi, että vaikka ohjaaja Ridley Scottin parhaillaan kuvattavaa elokuvaa House of Gucci odottaa moni, kaikki eivät projektista ole mielissään – nimittäin Guccin perhe.

Patrizia Gucci puhui Guccin perheen puolesta. Hänen isoisänsä isä oli muotijätti Guccin perustaja, Guccio Gucci. ”Olemme hyvin pettyneitä. He varastavat perheemme identiteetin, tehdäkseen rahaa ja kasvattaakseen Hollywood-systeemin tuloja. Meidän perheellämme on identiteetti, yksityisyys. Voimme puhua mistä tahansa, mutta on olemassa raja, jota ei tule ylittää”, Gucci sanoi antamassaan lausunnossa.

House of Gucci keskittyy Patrizia Reggianin (Lady Gaga) ja Maurizio Guccin (Adam Driver) avioliittoon, joka päättyi verisesti. Reggiani joutui vankilaan 16 vuodeksi aviomiehensä murhan järjestämisestä.

Patrizia Gucci kertoo, että elokuvan näkemisen jälkeen hän perheineen pohtii, nouseeko elokuvantekijöitä kohtaan joitakin seurauksia. Yksi suurimmista huolista on se, että Al Pacino on roolitettu Aldo Guccin, ja Jared Leto Paolo Guccin rooleihin.

”Isoisäni oli hyvin komea mies, kuten kaikki Guccit, hyvin pitkä, siniset silmät, hyvin elegantti. Häntä esittää Al Pacino, joka ei ole kovin pitkä, ja hän näyttää kuvassa lihavalta ja lyhyeltä pulisonkeineen, todella rumalta. Häpeällistä, koska hän ei muistuta isoisääni yhtään”.

Leton hiukset ja puku eivät herätä myöskään luottamusta projektia kohtaan. ”Kamalaa, kamalaa. Olen vieläkin loukkaantunut.”

Muotibrändi Gucci ei ole enää Guccin perheen omistuksessa.

Lisää luettavaa