Haluatko nähdä Tuntemattoman sotilaan ulkomaille tarkoitetun version? Se nähdään myös Suomen teattereissa

Tuntemattoman sotilaan kansainvälinen leikkausversio tulee levitykseen myös Suomen elokuvateattereihin perjantaina 19. tammikuuta.

16.1.2018 12:59

Ulkomaille suunnattua lyhyempää (2 t 13 min) versiota esitetään varsinaisen alkuperäisen teoksen rinnalla valikoiduissa elokuvateattereissa eri puolilla Suomea.

”Halusimme tehdä kolmetuntista suurelokuvaa tiiviimmän version nimenomaan ulkomaan levitykseen. Tuntematon sotilas on erityislaatuinen ja hyvin tuttu monille suomalaisille. Ulkomaalaiselle katsojalle, joka ei ole lukenut kirjaa tai tunne Suomen historiaa, on katsomiskokemus erilainen. Kansainvälisestä versiosta tuli lopulta ikäänkuin oma teoksensa. Kiinnostuneilla on mahdollisuus nähdä se nyt myös Suomessa”, elokuvan ohjaaja Aku Louhimies kertoo tiedotteessa.

Tätä kansainvälistä versiota on esitetty Ruotsissa 6. joulukuuta 2017 alkaen. Se teki heti ensi-iltaviikonloppunaan suomalaiselokuvien kaikkien aikojen avaustulosennätyksen yli 20 000 katsojalla. Sittemmin kansainvälisen version on nähnyt yli 50 000 katsojaa Ruotsissa. Elokuva saa ensi-iltansa myös Norjassa niinikään perjantaina 19. tammikuuta sekä Islannissa viikkoa myöhemmin, perjantaina 26. tammikuuta.

Tuntematon sotilas -elokuvan kansainvälinen versio on nähtävissä Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa, Vantaalla, Espoossa, Lahdessa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Porissa ja Lappeenrannassa. Näytöksiä löytyy myös englannin ja ruotsin kielisillä tekstityksellä. Näytösliput tulevat myyntiin tiistaina 16.1. klo 15.00.

Myös Tuntematon sotilas -elokuvan alkuperäinen versio jatkaa elokuvateattereissa kautta maan. Suomessa elokuvan on tähän mennessä nähnyt 972 033 katsojaa.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia