Tuntematon sotilas huomioitiin ulkomailla – teki maailmanennätyksen

James Bond jäi taakse.

13.12.2017 05:35

Screen Daily -lehti käsitteli jutussaan vastikään ensi-iltansa saanutta  Aku Louhimiehen ohjaamaa Tuntematon sotilas -elokuvaa. Lehti huomioi muun muassa elokuvan vaikuttavan räjähdyskohtauksen.

Elokuva nimittäin rikkoi Guinnessin ennätyksen räjähteiden määrässä yhdessä kohtauksessa. Räjähteitä käytettiin hulppeat 70,5 kiloa. Aiemmin johtopaikkaa piti Spectre.

Elokuvan efektiryhmän johtajana toimi Duncan Capp, joka on työskennellyt muun muassa Batman Begins ja Troy -elokuvassa. Hän tiesi, että räjähteitä käytettiin paljon, mutta tajusi vasta myöhemmin, että ennätys rikkoontui.

Lehti kertoi myös elokuvan menestyksestä. Elokuva on tuottanut 14 miljoonaa euroa pelkästään Suomessa, joka on niin ikään Suomen ennätys. Ykköspaikalta se iski pois James Cameronin ohjaaman Titanicin.

Lähde: Screen Daily

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia