The Handmaid’s Talen 2. kaudelle mukaan West Wing -näyttelijä

Huippusarjan odotettu 2. kausi kasvattaa näyttelijäkokoonpanoaan.

16.2.2018 10:30

Amerikkalainen pitkän linjan näyttelijä Bradley Whitford on kiinnitetty Hulun menestyssarja The Handmaid’s Talen toiselle tuotantokaudelle.

Whitfordin roolin kerrotaan olevan merkittävä ja useamman jakson mittainen. Hänen hahmonsa on vastuussa Gileadin hallinnon talouspuolesta. Hahmo on vuoroin kiltti, vuoroin pelottava, mikä on hämmentävää hänen uudelle orjattarelleen, joka voi hyvinkin olla päähenkilö Offred (Elisabeth Moss).

Whitford tunnetaan parhaiten hänen pitkäaikaisesta ja voitokkaasta roolistaan vuosituhannen alun West Wing -sarjassa, jonka jälkeen hän on tehnyt lukuisia pieniä ja suuria rooleja sekä televisiossa että elokuvien puolella. Esimerkiksi vuonna 2013 hänellä oli ABC-kanavalla yhden kauden mittainen Trophy Wife -komediasarja.

The Handmaid’s Talen 2. tuotantokausi alkaa huhtikuussa.

 

Lähde: Deadline.

Lisää luettavaa