HBO suunnittelee nyt kahta Game of Thrones -animaatiosarjaa – Yhtä spin-offia ei viedä eteenpäin

Sekavaa.

26.7.2021 20:01

HBO Max suunnittelee parhaillaan useita spin off-sarjoja huippusuositun Game of Thronesin jatkoksi. The Hollywood Reporterin mukaan kehitteillä on jopa kaksi animaatiosarjaa.

The Golden Empire of Yi Ti tulisi olemaan hyppy tuntemattomalle maaperälle, koska kyseistä Yi Tin valtakuntaa ei nähty alkuperäisessä Game of Thrones -sarjassa. Itämainen imperiumi on sarjassa kuitenkin kerrottu olevan yksi vanhimmista ja edistyneimmistä yhteiskunnista. George R.R. Martin on saanut inspiraationsa alueeseen muinaisesta Kiinasta.

Sen sarjan lisäksi HBO:lla on kehitteillä toinen animoitu Game of Thrones -sarja, josta ei tiedetä oikeastaan mitään. Sen sijaan prequel -sarja Flea Bottom ei etene enää. Sarja oli kehittelyvaiheessa, mutta sitä ei koskaan vahvistettu HBO:n toimesta.

Tällä hetkellä oikeastaan vain yksi sarja on varma: House of the Dragon on tulossa, mutta vasta ensi vuonna.

Lisää luettavaa