Heh! Carrie Fisher kirjoitti nämä hauskat The Last Jedi -repliikit itse

Spesialistilta hyviä neuvoja.

24.12.2017 16:00

Carrie Fisher oli elämänsä aikana taitava käsikirjoittaja sekä niiden muokkaaja. Rian Johnson pääsikin mukavana bonuksena käyttämään hänen taitojaan The Last Jedi -elokuvan teossa.

Fisher ja Johnson istuivat jossain vaiheessa alas ja kävivät läpi käsikirjoitusta. Fisheriltä tietenkin kumpusi ideoita. Johnsonin mukaan monet elokuvan hauskimmat kohdat ovat Fisherin käsialaa.

Johnsonin mukaan muun muassa kohtaus, jossa Luke kertoo Leian muuttaneen hiustyyliään, oli Fisherin idea. Myös repliikki, jossa Fisher sanoo toistaneensa ”olkoon voima kanssasi” -lausetta jo liikaa, oli hänen ideansa.

Johnson mietti, että jotkut saattavat virheellisesti haluta Star Wars -elokuvasta liian vakavahenkistä, vaikka huumoriahan niissä on aina ollut. Johnson sanoi hänelle olevan ensiarvoisen tärkeää esimerkiksi Jedin paluussa nähty huumori, pieni hölmöily sekä tunne tavallaan vapaalla kädellä ohjatusta elokuvasta – sekä sen pelottomuudesta pitää myös hauskaa.

Lähde: Vanity Fair

Lisää luettavaa