Hollywood-näyttelijätär sanoo joutuneensa aina hylätyksi hohdokkaista rooleista – sanoo syyksi ulkonäkönsä

Oscar-voittaja kertoi haastattelussa rooleista, joita hän ei tavoittelisi.

24.3.2020 03:03

Emma Thompson on yksi Britannian arvostetuimpia elokuvatähtiä. Hän ei ole kuitenkaan luonut uraansa hollywoodmaisen ”hohdokkailla” rooleilla, kuten näyttelijä asian ilmaisi.

Thompson sanoi, että hän ei yrittäisi saada roolia, jossa roolihenkilöä kuvaillaan kauniiksi. Omasta mielestään hänet on aina rajattu sellaisten roolien ulkopuolelle.

60-vuotias kahden Oscar-palkinnon voittaja sanoi myös, että ”määräilevä ja seksistinen” elokuvateollisuus ohjasi häntä enemmän luonnerooleja kohti.

– En ole koskaan ollut Gwyneth Paltrow -tyyppinen. En koskaan sopinut normeihin, joita yleensä vaaditaan seksuaalisuuteen perustuvassa roolissa – en Hollywoodissa enkä täällä (Britanniassa), Thompson totesi.

Thompson sanoi kehittäneensä itselleen julkisen persoonan elokuvien markkinointia varten. Omana itsenään hän piti yksityisyydestä, eikä käyttänyt kovin paljoa edes sähköpostia tai internetiä. Hän ottikin kantaa nykypäivän tilanteeseen.

– Minusta tuntuu, että yksityisyys on kadonnut. Nuorilla ei ole sitä enää, koska kaikki dokumentoidaan. Ihmisten täytyy sensuroida itseään, Thompson tuumi.

Lähde: Mirror

Lisää luettavaa