Hollywood-tähti Ben Affleck kertoi mitä katuu eniten elämässään – sanoo uutta elokuvaansa terapeuttiseksi

Romahti kuvauksissa.

19.2.2020 20:11

Ben Affleckilta on tulossa maaliskuussa elokuva nimeltään The Way Back. Se kertoo alkoholistista, joka menee vieroitukseen avioliittonsa romuttumisen jälkeen. Tarina liippaa näyttelijää läheltä, sillä hän on kokenut itse saman.

The Way Backista puheen ollen, hyödyt voittivat helposti riskit. Minusta se (elokuvan tekeminen) oli hyvin terapeuttista, Affleck sanoi haastattelussa.

Tähti paljasti myös, mitä katuu eniten elämässään. Hän sanoi katuvansa eniten avioeroaan Jennifer Garnerista.

– Aloin juoda enemmän ja enemmän kun avioliittoni oli murenemassa. Juomiseni loi tietysti vain enemmän avio-ongelmia, Affleck tunnusti.

– Minusta ei kuitenkaan ole erityisen terveellistä miettiä epäonnistumisia, takaiskuja ja moittia itseäni. Oma itsensä täytyy nostaa ylös, näyttelijä mietti.

– Ole rehellinen. Ole vastuullinen. Auta muita ihmisiä. Pyydä anteeksi, kun olet väärässä, Affleck vielä filosofoi.

The Way Back -elokuvassa on kohtaus, jossa Affleckin hahmo pyytää anteeksi vaimoltaan avioliiton epäonnistumista. Ohjaaja Gavin O’Connor kertoi aiemmin, että Affleck sai ”totaalisen hermoromahduksen” sen jälkeen.

Lähde: Newser

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia