Hollywood-tähti Matthew McConaughey paljasti tarkan ruokavalionsa laihduttamiseen – yksi yksityiskohta ihmetyttää suuresti

Aika vähäinen määrä ravintoa.

28.10.2020 04:15

Matthew McConaughey tiesi, että hänen täytyy laihduttaa Dallas Buyers Club -elokuvaa varten, sillä hänen roolihahmollaan oli HIV. Näyttelijä mietti, ettei kukaan olisi uskonut Ron Woodroofia sairaaksi, jos hän olisi normaalipainoinen. McConaughey päättikin laihduttaa rajusti roolia varten.

Hän kertoi vastikään Joe Rogan Experience -radio-ohjelman haastattelussa painonpudotuksestaan.

– En kiduttanut itseäni. Olin taisteluhenkinen. Vaikeinta oli tehdä se hemmetin päätös. Se oli minun vastuullani, McConaughey sanoi.

– Kun olin päättänyt asian, tein fiksusti. Annoin itselleni aikaa viisi kuukautta. Aloitin ruokavalion, jossa söin aamiaiseksi tapiokavanukasta – tai jotain- sekä kolme kananmunanvalkuaista. Lounaaksi 140 grammaa kalaa ja muutamamia vihanneksia. Illalliseksi 150 grammaa kalaa ja muutama vihannes sekä niin paljon viiniä kuin halusin juoda. Ja tiputin kellontarkkuudella 1,1 kiloa viikossa ilman liikuntaa, McConaughey paljasti.

Viinillä läträäminen ihmetyttää, sillä yleensä alkoholi mielletään laihduttamista hidastavaksi tekijäksi. McConaugheyn kalorit olivat kuitenkin niin alhaiset, ettei viinillä ollut ilmeisestikään merkitystä.

Laihduttaminen ja rooliin panostaminen kannatti, sillä hän voitti elokuvasta Oscar-palkinnon. Alla Gurmee.netin resepti.

 

Tapiokavanukas
  • 4 dl mantelimaitoa (jaa kahteen)
  • 3/4 dl tapiokahedelmiä
  • 2,5 dl kookosmaitoa.
  • 0,5 dl agavesiirappia.
  • 1 tl vaniljauutetta / 0,5 – 1 tl vaniljajauhetta.
  • 1 tl maissitärkkelystä tai perunajauhoja sekoitettuna 1 rkl veteen.
  • 1/4 tl suolaa.

Koristeluun:

  • Tuoretta passionhedelmää
  • Ruohittuja pistaasipähkinöitä
  • Kookoshiutaleita

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia