Steve Buscemi täyttää tänään 59-vuotta. Taitava näyttelijä tunnetaan monista elokuvista ja tv-sarjoista. Yksi tunnetuimpia rooleja lienee Mr. Pink Reservoir Dogs -elokuvassa.
Miehestä löytyy sankarin ainesta, sillä hän laittoi itsensä likoon 911-iskuissa vuonna 2001.
Buscemi työskenteli palomiehenä New Yorkissa vuosina 1980 – 1984 ja pysyi yhteydessä joihinkin vanhoihin työkavereihinsa vielä senkin jälkeen, kun hänestä tuli Hollywood-tähti. Kun kaupunkiin iskettiin lentokoneilla, hän ei epäröinyt lähteä auttamaan.
Buscemi ilmestyi vanhalle työpaikalleen valmiina töihin. Hän vietti seuraavan viikon tehden 12-tuntisia vuoroja ja auttoi entisiä kollegoitaan etsien ruumiita ja kadonneita. Kun häntä yritettiin saada kuviin tai haastatella, hän kieltäytyi. Jokin aika sen jälkeen hän kuitenkin kommentoi tapahtunutta.
– Oli etuoikeus tehdä se. Oli hienoa palata palolaitokselle ja tehdä taas töitä joidenkin vanhojen työkavereiden kanssa. Se auttoi myös minua, sillä kun työskentelin, en suuremmin ajatellut mitä oli tapahtunut tai tuntenut niin paljon, Buscemi selvitti.
– Vasta kun lopetin, tajusin täysillä sen mitä oli tapahtunut. Sen läpikäyminen olisi ollut paljon vaikeampaa, jos en olisi tehnyt sitä (palannut palomiehen töihin).
Buscemi on sittemmin tehnyt dokumenttielokuvan A Good Job, jossa rohkaistaan ihmisiä hankkimaan palomiehen ammatti. Tähden näyttelijän ura jatkuu aktiivisena, sillä ensi vuonnakin on tulossa kolme elokuvaa, joissa hänet nähdään.
Lähde: The Lad Bible