Hollywood-veteraanit Clint Eastwood ja Tom Hanks ovat mahtavassa vedossa – ensimmäisestä yhteisestä elokuvasta tuli hitti

Clint Eastwoodin ohjaama Sully teki odotettua paremman tuloksen Yhdysvaltain lippukassoilla viikonloppuna.

12.9.2016 11:01

Tositapahtumiin perustuva Sully tuli perjantaina ensi-iltaan ja keräsi viikonlopun aikana arviolta 35,5 miljoonaa dollaria.

Elokuvan pääosassa nähdään Tom Hanks. Hän esittää arkipäivän sankariksi nousevaa matkustajakoneen kapteenia, joka tekee onnistuneen pakkolaskun Hudson-jokeen. Elokuva tuli teattereihin perjantaina myös Suomessa alaotsikolla Uroteko Hudson-joella.

Elokuvan arviotkin ovat olleet positiivisia. Sullya pidetään vahvana osoituksena siitä, attä 86-vuotias Clint Eastwood on edelleen Hollywoodin taitavimpia ohjaajia. Episodi antoi elokuvalle neljä tähteä.

Sully on Eastwoodin ja Hanksin, 60, ensimmäinen yhteinen elokuva.

Lähde: Coming Soon

Lisää luettavaa