HS: Ville Virtanen jättäytyy suurelokuvasta pois, jos Aku Louhimies ohjaa sen

Näyttelijä päätti luopua roolista.

27.11.2020 18:00

Näyttelijä Ville Virtasella on rooli Antti J. Jokisen Ilkka Remes -filmatisoinnissa Omerta. Vähän aikaa sitten uutisoitiin, että Jokinen jäi syrjään suurtuotannon ohjaajan paikalta, ja Aku Louhimies korvaa hänet ohjaajana.

Virtanen ei kuitenkaan halua jäädä projektiin mukaan, jos Louhimies ohjaa sen. Hän kertoo Helsingin Sanomissa muun muassa nähneensä, kuinka Louhimies vieraili äskettäin keskusteluohjelmassa Lisää löylyä Hjallis ja Jethro, jossa oli sanonut, ettei kohu ole muuttanut häntä ohjaajana. Virtanen tulkitsi tämän niin, että Louhimies ei aio muuttaa työtapojaan kohun myötä.

Virtanen sanoo, että ei aio työskennellä Louhimiehen ohjauksen alaisuuudessa.

Virtasen äänitetyssä puheenvuorossa Helsingin Sanomien haastattelun yhteydessä, hän sanoo muun muassa seuraavaa: ”Minun on pakko jäädä pois Omertasta. Tätä en olisi uskaltanut sanoa ääneen ilman Pihla Viitalan, Jessica Grabowskyn, Matleena Kuusniemen ja Pamela Tolan esimerkkiä. Se että te kerroitte Aku Louhimiehen ohjausmetodien mustasta puolesta, vaati valtavasti rohkeutta. Se oli jaloa, se on rohkeaa.”

Muun muassa nämä neljä näyttelijää ovat kritisoineet Louhimiehen ohjausmetodeja, kun vuonna 2017 metoo alkoi. Virtanen sanoo, että tuntee Viitalan, Graboswkyn, Kuusniemen ja Tolan, ja että he ovat luotettavia ja ”älykkäitä, analyyttisiä ja humaaneja ihmisiä”.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia