Huh, kaikkien aikojen kovin antisankari Lobo saanee nimekkään isojen spektaakkelileffojen ohjaajan puikkoihinsa

DC:n Lobo. Main man. Rankka jätkä. Sairas paskiainen.

Lobo on ollut jo pitkään tuotannossa. Tai ainakin sitä on yritetty tehdä, mutta jostain syystä sitä ei ole vain saatu edes esituotantoon asti. Leffaa on suunniteltu jo 1990-luvulta lähtien.

Nyt huhuillaan, että Transformers-äijä Michael Bay olisi vahvin ohjaajaehdokas Lobolle. DC uumoilee Lobosta Deadpoolin vastinetta. Eli tiedossa on verta, veripalttua, roisia kieltä ja vähintään K16-leima.

Wonder Woman
-käsikirjoittaja Jason Fuchs on työstänyt kässäriä jo jonkin aikaa. Bayn kerrotaan jättäneen omat huomionsa kässärin seuraavaa versiota varten. Uusi käsikirjoitus kertoo, lähteekö Bay ohjaustöihin vai ei.

Lähde: Comicbook

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.