Huijari yritti muuttaa Hollywood-tähti Halle Berryn asuntoon – soitti itse poliisit!

Erikoinen tapaus.

23.6.2019 13:33

Jonkinlainen huijari, tai mieleltään epätasapainoinen henkilö, yritti raportoidusti muuttaa Halle Berryn asuntoon sillä aikaa, kun tähti oli poissa. 59-vuotias Ronald Eugene Griffin yritti vaihdattaa myös lukot taloon.

Griffin väitti olevansa talon uusi omistaja. Berryn työntekijät eivät uskoneet miestä, josta tämä suuttui niin paljon, että hän soitti itse poliisit paikalle. Virkavalta saapui, jolloin selvisi, että mies yritti huijata.

Griffin oli jo aiemmin nähty talon liepeillä. Hän oli tulloin näpelöimässä niin ikään lukkoja. Tuolloin Berryn puutarhuri ajoi hänet tiehensä.

Berry itse sanoi poliiseille, ettei hänellä ole mitään tietoa siitä, kuka mies on. Hän ei myöskään ollut antanut hänelle lupaa käyttää kotiaan.

Mies on tällä hetkellä pidätettynä.

Lähde: TMZ

Lisää luettavaa