Hyviä uutisia animen ystäville: Darren Aronofskynkin sekoittanut klassikko pitkästä aikaan nähtävillä Suomessa

Jo kolme animehelmeä suomalaisille valkokankaille tuonut Impact Pictures jatkaa kulttuuritekojaan. Seuraavaksi ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa on mahdollisuus nähdä Satoshi Konin varhaisteos Perfect Blue.

10.9.2018 11:28

Impact Picturesin aikaisemmat maahantuonnit ovat In This Corner of the World, A Silent Voice ja Redline. Nyt vuorossa on Perfect Blue, joka kävi Suomessa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla kaksikymmentä vuotta sitten.

Elokuva kertoo tyttöbändin suositusta keulakuvasta, Mima Kirigoesta, joka haluaa ryhtyä laulajasta näyttelijättäreksi. Hän valitsee kuitenkin debyytikseen rankan rikosdraamasarjan, ja sen kuvaukset yhdistettyinä fanien painostukseen alkaa vaikuttaa nuoren naisen mielenterveyteen. Toden ja hallusinaatioiden rajat heittävät häränpyllyä katsojankin silmissä ennen kuin kauhuelementtejäkin sisältävä jännäri pääsee maaliinsa.

Todellisuuden rajojen hämärtyminen on tyypillistä ohjaaja Satoshi Konin töille. Perfect Blue on hänen ensimmäinen pitkän anime-elokuvan ohjauksensa, vaikka hän oli aikaisemmin animoinnin ja kirjoittamisen ohella ohjannut tv-sarjojen jaksoja.

Perfect Bluen teemoja on nähtävissä Konin myöhemmissäkin töissä. Esimerkiksi vuoden 2001 Millennium Actress kertoo kiehtovasta julkisuuden henkilön todellisesta ja kuvitellusta elämästä. Tv-sarja Paranoia Agent käsitteli myös tapauksia, joissa omiin havaintoihinsa ja mielikuviinsa ei voi luottaa.

Konin tunnetuin elokuva lienee vuonna 2010 kuolleen ohjaajan viimeiseksi jäänyt vuoden 2006 Paprika. Tieteisjännärissä sukelletaan ihmisten uniin.

Kon on ollut inspiraation lähden monelle merkittävälle länsimaalaiselle nykyohjaajalle. Esimerkiksi Darren Aronofsky on myöntänyt, että hänen elokuvissaan Unelmien sielunmessu ja Black Swan on yhtäläisyyksiä Konin realimaailman rajojen järkkymistä kuvaaviin elokuviin. Christopher Nolanin Inception on osin Paprikan innoittama.

Aronofsky myös hankki aikoinaan Perfect Bluen oikeudet. Hänen oli tarkoitus käyttää niitä elokuvassaan, joka ei valitettavasti ainakaan vielä ole toteutunut.

Perfect Blue 11.9. (Helsinki, Jyväskylä, Kuopio, Oulu, Tampere, Turku) ja 18.9. (Helsinki, Tampere, Turku). Lisätietoja ja liput: Finnkino/Perfect Blue

Katso elokuvan traileri alta:

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia