Illalla tv:ssä: Kehuttu bensankatkuinen toimintaleffa – hurja junastuntti, ohjaaja vältteli tietokonegrafiikan käyttöä

IMDb-arvosana on 7,3.

Tänään nähdään televisiosta elokuva Fast & Furious 5 (2011).

Hurjapäät-leffasarjan viidennessä osassa Dom ja kumppanit ovat paenneet Rioon. Kun he saavat peräänsä sekä sitkeän erikoisagentin että kaupungin häijyimmän rikospomon, on paras painaa nasta lautaan.

Elokuvasarja oli saanut aiemmin kritiikkiä tietokonegrafiikaan liiallisesta käytöstä. Ohjaaja Justin Lin vaatikin, että viidennessä osassa CGI on minimissään. Hän keskittyikin aitoihin efekteihin ja stuntteihin.

Leffassa nähtävä kohtaus, jossa rekka ajaa päin junaa, on sekin aitoa kuvaa. Törmäys suistaa siinä melkein junan oikeasti raiteiltaan.

Elokuva näkyy TV5-kanavalta tänään 19.8.2019 kello 23.15.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut