Vuonna 1964 ensi-iltansa saanut 007 ja Kultasormi kuuluu James Bond -sarjan tunnetuimpiin elokuviin. Äänitehosteistaan Oscar-palkittu elokuva nosti Bond-ilmiön lopullisesti maailmanlaajuiseen suosioon.
Tarina käynnistyy Miamissa, jossa agentti James Bondin huomio kiinnittyy salaperäiseen kultamiljonääri Auric Goldfingeriin. Tutkimusten edetessä MI6 paljastaa hälyttävän suunnitelman. Goldfinger aikoo iskeä Yhdysvaltain Fort Knoxin kuuluisaan kultavarastoon tavalla, joka voisi järkyttää koko maailman talousjärjestelmää. Bondin tehtäväksi jää pysäyttää vaarallinen juoni ennen kuin on liian myöhäistä.
007 ja Kultasormi esittelee katsojille legendaaristen Bond-roistojen joukkoon lukeutuvan Kultasormen henkivartijan Oddjobin (Harold Sakata). Tarinan kaunotarta Pussy Galorea puolestaan esittää Me kostajat! -tv-sarjassa uraa luonut Honor Blackman ja tarinan pääpahista Gert Fröbe. Shirley Basseyn tulkitsema tunnuskappale kohosi klassikoksi.
Elokuva oli aikoinaan kaikkien aikojen nopeimmin rahaa tienannut leffa ja pääsi sen ansiosta Guinnessin ennätystenkirjaan. Leffasta tuli toimiva prototyyppi kaikille myöhemmille Bond-elokuville.
Elokuvan kriitikkomittari arvostelusivusto Rotten Tomatoesissa on järisyttävässä luvussa 99 ja yleisömittari luvussa 89. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- To 11.6.2026 klo 21.30, Nelonen
- La 13.6.2026 klo 21.00 · Jim
Lue myös: Nyt suoratoistona: Hugh Jackmanin suurtuotannosta piti tulla uusi elokuvasarja – toisin kävi
Lähde: Wikipedia
