Illalla tv:ssä: Lomasaaren rikokset

Mallorcan rauha järkkyy.

15.10.2020 07:01

Viimeisin Bond-leffa, No Time to Die, antaa pandemian takia odottaa itseään vielä kuukausia. 007-henkistä jännitystä, ja erityisesti Roger Mooren Bond-ajalle tyypillistä kepeyttä on kuitenkin luvassa Ylen iltapäiväohjelmistossa.

Tapahtui Mallorcalla -sarja (The Mallorca Files) ei tietenkään ole yhtä korskea kuin jokin Bond-leffa, eivätkä sen päähenkilötkään ole agentteja, vaan poliiseja. Aston Martinin sijasta Mallorcan virkavallan edustaja ajelee BMW:llä. Mutta kansainvälisyyttä, Espanjan lämpöä ja jaksosta toiseen vaihtelevia rikostapauksia brittisarja tarjoaa auliisti. Pilottijaksossa raukean saaren rauha järkkyy kallisarvoisen todistajan ajojahdista.

Viime vuonna aloitetun rikosdraaman lähtökohdat ovat mielenkiintoisen vanhanaikaiset: aiemmin mainitun kepeyden lisäksi sillä on päähenkilöt, joiden keskinäinen suhde voi herätellä nostalgisia muistoja esim. Bruce Willisin debyyttisarjasta Konnankoukkuja kahdelle (Moonlightining) tai Lontooseen sijoitetusta Taisteluparista (Dempsey and Makepeace). Tapahtui Mallorcalla -sarjassa tiimin muodostavat hikipinko britti Blake (Elen Rhys) ja rento saksalaiskollega Winter (Julian Looman).

Jälleen kerran pääkaksikon luonteiden vastakkaisuus näyttää toimivan niin heidän rikostutkimustensa avuksi kuin romanttisten tunteiden aihiona. Uutta tilanteeseen tuo lähinnä vain se seikka, ettei niin Winter kuin Blakekaan työskentele ns. omalla maallaan. He toimivat Mallorcan poliisin ulkomaalaisvahvistuksena.

Heistä kumpikaan ei erityisesti kumartele sääntöjä, jos jutun selvittäminen vaatii valkoista valhetta tai pientä hyppyä oikopolulle. Sarjan pääkieli on liki sataprosenttisesti englanti. Sarjasta voikin saada käsityksen, että Britannia, vanha siirtomaavalta, on napannut suositun espanjalaislomakohteen haltuunsa konkarin elkein. Paikallisväestö saa toimia statistina, kun yksi tehokas brittipoliisi panee tuulemaan – saksalaisen hiukan toppuutellessa vierestä.

Toki oman hännän nosto on sallittua, eikä Tapahtui Mallorcalla tee sitä varsinaisen omahyväisesti. Sekä Blake että Winter ovat niin sympaattisia hahmoja, ettei tällaista sarjaa voi oikeastaan inhota. Tapahtui Mallorcalla -sarjan luoja, Dan Sefton, on aiemmin kirjoittanut niin ikään vieraalle maalle sijoitettua Hyvän karman sairaalaa (The Good Karma Hospital), missä päähenkilön ulkopuolisuus toimi siinäkin lopulta kokonaisuuden eduksi.

Tapahtui Mallorcalla arki-iltasin Yle tv1:llä to 15.10.20 klo 17.10 alkaen ja Yle Areenassa.

Lisää luettavaa