Illalla tv:ssä: Omalaatuinen ja hieno scifi-leffa – ohjaajat arvelivat silti, etteivät enää pääse tekemään isoja elokuvia

IMDb-arvosana 7,5.

5.1.2019 15:03

Illalla nähdään televisiosta erikoinen scifi-elokuva Pilvikartasto (2012).

Hollywood-supertähdillä roolitettu, Matrix-elokuvien ohjaajien ja Tom Tykwerin (Parfyymi, The International) suurelokuva siitä, kuinka yksittäisten ihmisten teot vaikuttavat toisiinsa nyt, menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Kuusi toisiinsa limittyvää tarinaa yhdistävät realismia, tieteisseikkailua ja fantasiaa, sijoittuvat eri aikakausiin ja häikäisevät visuaalisuudellaan.

Hienossa näyttelijäkaartissa nähdään muun muassa Tom Hanks, Halle Berry, Hugh Grant, Susan Sarandon, Hugo Weaving ja Jim Broadbent.

Elokuva epäonnistui kaupallisesti. Elokuvan ohjanneet Wachowski-sisarukset arvelivat, etteivät he pääse enää tekemään tämän jälkeen ison budjetin elokuvia.

Leffa nähdään Hero-kanavalta tänään 5.1.2019 21.00.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia