Illalla tv:ssä: Oscar-palkittu laatuleffa – silti pääosan esittäjän supertähteys meni lopulta vessasta alas

IMDb-arvosana on 8,0.

17.5.2020 11:03

Illalla esitetään televisiosta elokuva Naisen tuoksu (1992). Al Pacino voitti elokuvasta parhaan miespääosan Oscar-palkinnon.

Arvostetun koulun oppilas Charlie Simms suostuu tienestin toivossa vahtimaan sokeaa ja omalaatuista everstiä kiitospäivän ajan. Kun eversti ilmoittaa lähtevänsä New Yorkiin, on Charlien seurattava perässä. Matkan ansiosta he molemmat saavat uuden näkökulman elämään ja kuolemaan.

Vielä 90-luvulla Chris O’Donnell oli melkoisen suuri ja tunnettu elokuvatähti. Hänet nähtiin Naisen tuoksun lisäksi muun muassa elokuvissa, Kolme muskettisoturia ja kalkkuna Batman & Robinissa. O’Donnell on kuitenkin kadonnut kirkkaimmista parrasvaloista.

Kokonaan hän ei ole näyttämöltä poistunut, sillä on näytellyt suositussa NCIS: Los Angeles -sarjassa. Hän on myös vieraillut useissa eri tv-sarjoissa viime vuosina. Mutta entäs se elokuvaura?

Batman & Robin saattoi hyvinkin vaikuttaa miehen elokuvauraan negatiivisesti. Kyseisen katastrofin jälkeen oli tarkoitus tehdä Robinille (O’Donnell) oma spin-offinsa, mutta siitä luovuttiin.

Näyttelijä myös teki pahan virheen, kun hän ei ottanut vastaan roolia Men in Black – miehet mustissa -elokuvasta. Will Smith keräsi pisteet huippusuositusta leffasta hänen sijaansa.

O’Donnellin comeback-elokuvat Poikamies pulassa (1999) ja 29 Palms – vihreitä unelmia (2002) niin ikään epäonnistuivat.

Elokuva näkyy Frii-kanavalta tänään 17.5.2020 kello 18.00.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia