Illalla tv:ssä: Voisiko tällaisen ihmisen kanssa olla parisuhteessa? Näyttelijä katuu rooliaan vielä tänä päivänäkin

IMDb-arvosana 6,6.

22.11.2020 14:21

Tänään nähdään televisiosta Jim Carrey -elokuva Me kaksi ja Irene (2000). Kyllähän tämän mestarikoomikon leffan aina katsoo.

Romanttinen ja räiskyvä vauhtikomedia kertoo poliisista, jolla on kahtia jakautunut persoonallisuus ja jolla on pienenkin päähänpiston tullen vaikea hallita sekä lempeää että aggressiivista puoltaan. Pääosissa nähdään Carreyn lisäksi Renée Zellweger. Ohjauksesta vastaa Bobby ja Peter Farrelly.

Erikoisena triviatietona mainittakoon, että näyttelijä Michael Bowman (Whitey) katuu tekemäänsä roolia ainakin ”jonkin verran.” Hänen mielestään Whitey on elokuvassa syrjitty albiinoutensa vuoksi. Myös Bowman on oikeassa elämässä albiino.

Leffa nähdään Subilta tänään kello 21.00.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia