Illan scifi-leffan ohjaaja kiusasi supertähteä armotta – vei tupakat jotta roolisuoritus olisi parempi!

IMDb-arvosana on 8,0.

1.10.2020 16:03

Illalla esitetään televisiosta scifiä kaipaaville Terry Gilliamin ohjaama 12 apinaa.

Tarina kertoo synkästä tulevaisuudesta, jossa virus on tappanut valtaosan ihmiskunnasta. Vanki James Cole lähetetään ajassa taaksepäin selvittämään tuhon syytä, mutta hän joutuu väärään aikaan ja paikkaan. Hiljalleen palaset alkavat kuitenkin loksahdella kohdalleen. Leffassa on myös kieroutunutta huumoria kaiken toiminnan keskellä.

Näyttelijöinä nähdään Bruce Willis, Madeleine Stowe, Brad Pitt, Christopher Plummer, David Morse ja Lisa Gay Hamilton. Willis oli niin halukas tekemään yhteistyötä Gilliamin kanssa, että hän työskenteli ilmaiseksi. Hän sai kuitenkin palkkaa elokuvan valmistumisen jälkeen.

Toisena hauskana yksityiskohtana Gilliam oli huolissaan siitä, pystyisikö Pitt esittämään roolin vaatimaa hermostuneisuutta. Väitetysti hän otti Pittin tupakat pois, jotta Pitt olisi vakuuttavampi.

Leffa nähdään Kutoselta kello 21.00.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia